Metsästys on aktiviteetti, joka on onnistunut säilyttämään suosionsa suomalaisten keskuudessa vuodesta toiseen, vaikka yhä useampi asuukin kaupungeissa. Esimerkiksi pari vuotta sitten metsästyskortin itselleen hankki yhteensä noin 300 000 suomalaista, joka on varsin iso osa väestöstämme. Miesten osuus on selkeästi suurempi, sillä naisia metsästyksen pariin on hakeutunut alle kymmenesosa kaikista metsästäjistä.
Miksi metsästysseuraan liittyminen kannattaa?
Moni kuuluu myös metsästysseuraan, vaikka seuraan liittyminen ei olekaan ainoa keino päästä metsästyksen makuun. Monelle metsästäjälle seuraan liittyminen on kuitenkin tärkeää ja seuratoiminta mahdollistaa metsästyksen harrastamisen isommalla porukalla, mikä on aina mukavampaa kuin yksin metsästäminen. Metsästysseuran myötä pääsee osalliseksi moniin metsästysretkiin, mutta toki sen mukana tulee myös tiettyjä vastuita. Metsästäjä saattaa joutua osallistumaan erilaisiin talkoisiin tai riistanruokintaan. Muita mahdollisia toimia ovat kolmiolaskenta tai pienten petoeläinten aktiivipyynti.
Keitä metsästysseuroihin kuuluu ja miten seuraan voi liittyä?
On varsin hyvin tiedossa, että metsästysseuroilla ei ole kovinkaan suurta intressiä kasvattaa jäsentensä lukumäärää, vaan metsästysseura voi hyvin toimia myös pienemmällä kokoonpanolla. Joissain metsästysseuroissa jäseniin saattaa kuulua käytännössä alueen maanomistajia sekä heidän perheenjäseniään. Tällaisiin seuroihin liittyminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys, vaikka liittymisestä olisi valmis maksamaankin. Usein metsästysseurat saattavat olla hyvinkin yhteisöllisiä ja ekslusiivisia, sillä taustalla on ajatus omien maiden riistavarantojen suojelemisesta ja säästämisestä omaan metsästykseen, eikä silloin ulkopuolisia tahdota metsästämään maan riistakantoja loppuun.
‘
Mikäli on hiljattain innostunut metsästyksestä ja tahtoo kuitenkin johonkin metsästysseuraan liittyä, on suositeltavaa liittyä sellaiseen seuraan, johon itsellä on jo tavalla tai toisella jokin yhteys. Metsästysseurasta saattaa esimerkiksi löytyä tuttuja tai sukulaisia tai oma kesämökki saattaa olla alueella, jossa toimii jokin metsästysseura. Mikäli joku pystyy suosittelemaan seuran jäseneksi, on siitä aina etua. Seuraan liittyminen ei hoidu pelkän sähköpostin lähettämisen kautta, mutta ei seuraan pääseminen kuitenkaan mahdotontakaan ole, ellei sen säännöissä ole niin erikseen mainittu. Jos yhteyksiä ei ole, kannattaa rohkeasti marssia esimerkiksi metsästysseuran kevätkokoukseen ja esitellä itsensä.